Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Verotus, Rikos- ja prosessioikeus

9.3.2022 9.22 KKO: EU:n ulkopuolelta salakuljetettuja savukkeita toisesta EU:n jäsenvaltiosta tuonut vastaaja syyllistyi törkeään veropetokseen myös vältetyn arvonlisäveron osalta

A oli tuonut Suomeen toisesta EU:n jäsenvaltiosta savukkeita, jotka oli salakuljetettu sinne unionin tulli- ja veroalueen ulkopuolelta. Savukkeet oli veron välttämistarkoituksessa jätetty Tullille ilmoittamatta. Hovioikeus oli tuominnut A:n törkeästä veropetoksesta vältetyn valmisteveron ja tullivelan osalta mutta hylännyt syytteen arvonlisäveron osalta sillä perusteella, että Suomen valtio ei ollut toimivaltainen kantamaan arvonlisäveroa. Korkeimman oikeuden tuomiosta ilmenevillä perusteilla katsottiin, että savukkeet olivat olleet tulossa taloudelliseen vaihdantaan ja kulutuksen kohteeksi Suomessa ja että Suomen valtio oli toimivaltainen kantamaan arvonlisäveron. A oli siten menettelyllään syyllistynyt törkeään veropetokseen myös vältetyn arvonlisäveron osalta.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.