Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Siviilioikeus, Rikos- ja prosessioikeus

7.2.2022 15.00 Hovioikeus: Virosta Suomeen tuotujen alkoholijuomien takavarikoiminen ei ollut sillä tavoin perusteetonta, että valtio olisi ollut viranomaisten toiminnassa tehdyn virheen johdosta velvollinen korvaamaan sen aiheuttaman vahingon

Hovioikeus: Virosta Suomeen tuotujen alkoholijuomien takavarikoiminen ei ollut sillä tavoin perusteetonta, että valtio olisi ollut viranomaisten toiminnassa tehdyn virheen johdosta velvollinen korvaamaan sen aiheuttaman vahingon

Poliisi oli 14.1.2014 Heinolassa takavarikoinut kantajan Virosta Suomeen tuomia alkoholijuomia. Syyttäjä oli 29.9.2014 nostanut kantajaa ja muita henkilöitä vastaan syytteen veropetoksesta ja törkeästä alkoholirikoksesta. Rangaistuksen ohella syyttäjä oli vaatinut, että kantaja tuomitaan menettämään valtiolle rikoksen kohteena olleet takavarikoidut alkoholijuomat. Päijät-Hämeen käräjäoikeus oli 18.6.2015 antamallaan lainvoiman saaneella tuomiolla hylännyt syytteet ja takavarikko oli kumottu. Juomat oli määrätty luovutettavaksi takaisin kantajalle 3.10.2015, jolloin juomien parasta ennen -päiväys oli jo umpeutunut. Kantaja oli kieltäytynyt ottamasta juomia vastaan ja poliisi oli niiden kuntoa tarkastamatta hävittänyt ne. KO oli hylännyt kantajan valtiota vastaan nostaman vahingonkorvauskanteen. HO tutki KO:n ratkaisun oikeellisuuden. KO:n tuomiota ei ollut aihetta muuttaa. (Vailla lainvoimaa 7.2.2022)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.