Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Rikos- ja prosessioikeus, Julkisoikeus

30.12.2021 11.00 Ne bis in idem - hovioikeus jätti tutkimatta syytteet asevelvollisuudesta kieltäytymisestä ja karkaamisesta ja vapautti vastaajan hänelle tuomitusta rangaistuksesta

Ne bis in idem - hovioikeus jätti tutkimatta syytteet asevelvollisuudesta kieltäytymisestä ja karkaamisesta ja vapautti vastaajan hänelle tuomitusta rangaistuksesta

HO totesi, että KO:n vastaajan nyt syyksi lukemat teot olivat johtuneet samasta vastaajan menettelystä eli asevelvollisuudesta kieltäytymisestä. Kuten asiassa mainitussa HO:n ratkaisussa oli todettu, teon oikeudelliselle luokittelulle ei ole annettu merkitystä asioiden samuutta arvioitaessa. Täten vapautuslain kumoutumisella tai sillä, millä perusteilla KO oli päätynyt syytteen aikaisemmin hylkäämään ei ollut merkitystä ratkaistaessa sitä, oliko kyse samasta teosta. Syytteen ratkaisemisen kannalta keskeisten tosiseikkojen arviointi oli kaikilta osin jo kertaalleen lopullisesti suoritettu KO:n lainvoimaiseksi jääneessä ensimmäisen syytteen hylkäävässä tuomiossa. Näillä perusteilla HO katsoi, että vastaajaan kohdistetut syytteet perustuivat olennaisesti samoihin tosiseikkoihin ja kuuluivat siten ne bis in idem -kiellon piiriin. Tämän vuoksi KO:n lainvoimainen tuomio 18.1.2019 oli esteenä sille, että vastaajaan kohdistettu syyte karkaamisesta 30.10.2019–7.3.2020 ja asevelvollisuudesta kieltäytymisestä 9.3.2020 olisi voitu tutkia. (Vailla lainvoimaa 30.12.2021)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.