Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Työ- ja sosiaalioikeus, Julkisoikeus

1.12.2021 9.43 DVV: Opintosuoritus-, terveys- ja lakitietojen liikkumista Pohjoismaiden ja Baltian maiden välillä kehitetään – tavoitteena entistä sujuvampi maiden välinen arki

DVV: Opintosuoritus-, terveys- ja lakitietojen liikkumista Pohjoismaiden ja Baltian maiden välillä kehitetään – tavoitteena entistä sujuvampi maiden välinen arki

Pohjoismaissa ja Baltian maissa on pitkään tehty työtä sen hyväksi, että toisessa maassa elämisen kannalta keskeiset tiedot liikkuvat sujuvasti maiden välillä. Tällaisia tietoja ovat esimerkiksi opintosuoritustiedot ja terveyteen liittyvät tiedot. Tavoitteena on helpottaa ihmisten liikkumista maiden välillä. Haasteita tietojen liikkuvuuteen tuovat esimerkiksi erilaiset lainsäädännöt, tietojärjestelmien yhteentoimimattomuus eri maiden välillä sekä käsitteistöerot eri maissa. Tämä käy ilmi 30.11.2021 julkaistusta, Digi- ja väestötietoviraston vetämän hankkeen laatimasta nykytilakartoituksesta.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.