Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Siviilioikeus

19.11.2021 8.00 Kuluttajariitalautakunta: Kuluttaja vastasi verkkokaupasta ostamansa ja palauttamansa kaikuluotaimen arvon alentumisesta

Lautakunta totesi asiakirja-aineiston perusteella osoitetuksi, ettei tuotteesta ollut annettu virheellisiä tietoja ja tuote oli myyty kaikuluotaimena kaikuluotaimia koskevan tuotekategorian alla. Lautakunta totesi, että ostajalla on etämyynnissä aina oikeus tutkia tavaraa. Mahdollinen tavaran arvonalennus, joka on syntynyt pakkauksen purkamisesta tai tavaran käytön kokeilemisesta samalla tavalla kuin liiketiloissa tehtävissä vastaavissa kaupoissa on tavanmukaista, ei estä peruuttamisoikeuden käyttämistä. Elinkeinonharjoittajan toimittaman selvityksen, kuten laiteeseen tallennetun reitin ja siitä toimitetun kuvamateriaalin perusteella voitiin todeta, että tässä tapauksessa ei ollut enää ollut kyse tavanmukaisesta tavaran käytön ja toiminnan kokeilemisesta, vaan tavaran käyttöönottamisesta. Jos kuluttaja ottaa huolenpitovelvoitteensa vastaisesti tavaran käyttöönsä, hän ei menetä peruuttamisoikeutta, mutta vastaa tavaran arvon alentumisesta. Lautakunta totesi, että elinkeinonharjoittajan arvioimaa 50 euron arvonalentumista voitiin pitää määrältään kohtuullisena.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.