29.10.2021 11.50 Työoikeuden emeritusprofessori Seppo Koskinen: Lakia ja työehtosopimusta paremman taukokäytännön vakiintuminen ja perusteettoman edun palautus – KKO:2021:76

Vakiintumistapauksissa sopimusosapuolten sitoutumistarkoitus ja sopimuksen syntyminen eivät ilmene osapuolten nimenomaisista tahdonilmaisuista, vaan ne joudutaan päättelemään osapuolten tosiasiallisen toiminnan tai käyttäytymisen perusteella. Kysymys on tilanteesta, jollaisessa sopimusosapuolten voidaan yleisten sopimusoikeudellisten periaatteidenkin mukaan katsoa hiljaisesti hyväksyneen käytännön ja sitä kautta sitoutuneen siihen. Siihen tulkintaan, onko jokin käytäntö muodostunut työsuhteen sitovaksi ehdoksi, vaikuttaa osaltaan myös työntekijän suojelun tarve samoin kuin vilpittömän mielen suojaa ja perusteltua luottamusta koskevat periaatteet. Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännössä on vakiintuneesti katsottu, että työnantaja ei voi työnjohto-oikeutensa nojalla yksipuolisesti muuttaa työsuhteen olennaisia ehtoja. Tällaisten ehtojen yksipuolinen muuttaminen voi tapahtua vain irtisanomisaikaa noudattaen ja sillä edellytyksellä, että muuttamiselle on esitettävissä irtisanomisperusteen veroinen peruste (KKO 2010:60, kohta 3 ja KKO 2017:26, kohta 11 sekä niissä mainitut ratkaisut). Työnantaja ei saa tehdä esimerkiksi sovittuihin työtehtäviin merkittäviä muutoksia sillä perusteella, että uusi järjestely on työnantajan näkökulmasta perusteltu (KKO 2017:26, kohta 18). Korkeimmassa oikeudessa aikaisemmin käsitellyt tapaukset ovat etupäässä koskeneet erilaisia työntekijöiden saamia taloudellisia etuuksia (mm. KKO 1995:52 ja KKO 2010:93), mutta myös työtehtävien sisältöä ja työntekopaikkaa (KKO 2010:60, KKO 2017:26 ja KKO 2016:80).