Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Rikos- ja prosessioikeus

15.10.2021 10.56 Hovioikeus hylkäsi murhasta tuomitun ehdonalaista vapauttamista koskevan hakemuksen

Vaasan hovioikeus oli 26.10.2011 tuominnut hakijan elinkautiseen vankeusrangaistukseen murhasta. Elinkautiseen vankeusrangaistukseen sisältyi törkeä ryöstö. Lisäksi elinkautinen vankeusrangaistus käsittää kaksi tutkintavankeusaikana suoritettua sakon muuntorangaistusta, yhteensä 26 päivää. Rikosseuraamuslaitoksen keskushallintoyksikkö ei ollut puoltanut hakijan vapauttamista. Kaikkia vapauttamisharkinnassa vaikuttavia seikkoja kokonaisuutena punnittuaan HO katsoi, että edellytykset hakijan päästämiseksi ehdonalaiseen vapauteen eivät vielä täyttyneet. Harkinta ehdonalaiseen päästämisestä tulee perustua mahdollisimman ajantasaiseen selvitykseen vapauttamisen edellytyksistä. Vapauttamispäivää ei lähtökohtaisesti ole perusteltua määrätä kovin pitkän ajan päähän vapauttamispäätöksestä. Hakijan tilanne huomioon ottaen asiassa ei ollut HO:n näkemyksen mukaan myöskään edellytyksiä siirtää vapauttamispäivääpitkälle tulevaisuuteen. Hakemus oli siten hylättävä. (Vailla lainvoimaa 15.10.2021)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.