Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Siviilioikeus, Rikos- ja prosessioikeus

4.10.2021 8.00 EUT:n ennakkoratkaisu tuomioistuimen toimivallasta kuluttajasopimusten alalla (Lugano II ‑yleissopimus)

EUT:n ennakkoratkaisu tuomioistuimen toimivallasta kuluttajasopimusten alalla (Lugano II ‑yleissopimus)

Tuomioistuimen toimivaltaa sekä tuomioiden tunnustamista ja täytäntöönpanoa siviili- ja kauppaoikeuden alalla koskevan yleissopimuksen, joka allekirjoitettiin 30.10.2007 ja jonka tekeminen hyväksyttiin Euroopan yhteisön puolesta 27.11.2008 tehdyllä neuvoston päätöksellä 2009/430/EY, 15 artiklan 1 kohdan c alakohtaa on tulkittava siten, että kyseisessä määräyksessä määritetään toimivalta siinä tapauksessa, että kuluttajasopimuksen osapuolina olevilla elinkeinonharjoittajilla ja kuluttajalla oli kyseisen sopimuksen tekoajankohtana kotipaikka samassa tämän yleissopimuksen sopimusvaltiossa ja oikeussuhteen ulkomainen liityntä on syntynyt vasta mainitun sopimuksen tekemisen jälkeen siten, että kuluttaja on myöhemmin siirtänyt kotipaikkansa toiseen sopimusvaltioon.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.