Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

21.9.2021 12.33 Oikeusasiamies: Poliisi puuttui henkilökohtaiseen vapauteen lainvastaisesti noutaessaan kantelijan työpaikaltaan väliaikaisen lähestymiskieltopäätöksen tiedoksiantoa varten

Oikeusasiamies: Poliisi puuttui henkilökohtaiseen vapauteen lainvastaisesti noutaessaan kantelijan työpaikaltaan väliaikaisen lähestymiskieltopäätöksen tiedoksiantoa varten

Kantelija arvosteli poliisilaitoksen menettelyä siitä, että poliisi oli noutanut hänet työpaikaltaan väliaikaisen lähestymiskieltopäätöksen tiedoksiantoa varten. Kantelijan mukaan asiassa oli ollut kyse lähestymiskiellosta eikä esitutkinnasta, jolloin noutomääräykselle ei ollut ollut esitutkintalain mukaisia edellytyksiä. Kantelija esitti lisäkirjeessään väitteen, ettei häntä  olisi kuultu lainkaan ennen väliaikaisen lähestymiskiellon tiedoksi antamista. OA katsoi, että kantelijan henkilökohtaiseen vapauteen oli asiassa (kohdassa 3.2.1) todetusti puututtu lainvastaisesti. Hänet oli noudettu rikosylikomisarion määräämänä poliisilaitokselle ilman laillisia edellytyksiä. Tämän vuoksi OA antoi rikosylikomisariolle eduskunnan oikeusasiamiehestä annetun lain 10 §:n 1 momentin nojalla huomautuksen vastaisen varalle. Lisäksi OA kiinnitti rikosylikomisarion huomiota kuulemisperiaatteen aitoon noudattamiseen kohdassa 3.2.2 esittämänsä johdosta.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.