Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Rikos- ja prosessioikeus

15.9.2021 11.00 Hovioikeuskin hylkäsi syytteen raiskauksesta ja siihen perustuvat korvausvaatimukset

Hovioikeuskin hylkäsi syytteen raiskauksesta ja siihen perustuvat korvausvaatimukset

Kertomusten perusteella asianomistaja oli vapaaehtoisesti seurannut vastaajaa wc-tiloihin. Asianomistaja oli lisäksi ollut omankin kertomansa mukaan wc-kopissa perällä. Hänen oli siten täytynyt mennä koppiin ennen vastaajaa. Mitään väitettä siitä, etteikö tämä olisi tapahtunut vapaaehtoisesti, ei ollut. Kun otettiin huomioon, että asianosaiset olivat ennenkin harrastaneet yhdessä seksiä, ja kun kysymys oli ollut aamuyöstä ja sulkeutumassa olevasta yökerhosta, vaikutti vastaajan kertomus tarkoituksesta ja halusta harrastaa seksiä loogiselta. Näin ollen KO oli pitänyt myös mahdollisena, että vastaaja oli tässä vaiheessa vähintäänkin olettanut asianomistajan olevan suostuvainen ja halukas seksiin. HO:lla ei ollut toimitetun pääkäsittelyn perusteella aihetta arvioida esitettyä näyttöä ja siitä tehtäviä johtopäätöksiä toisin kuin KO oli tehnyt. (Vailla lainvoimaa 15.9.2021)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.