Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Verotus, Rikos- ja prosessioikeus

8.9.2021 15.00 Hovioikeus: Edellytyksiä määrätä Verohallintoa konkurssilain 8 luvun 8 §:n mukaisesta pääsäännöstä poiketen osaksikaan maksamaan pesänhoitajan palkkiota ei ollut

Hovioikeus: Edellytyksiä määrätä Verohallintoa konkurssilain 8 luvun 8 §:n mukaisesta pääsäännöstä poiketen osaksikaan maksamaan pesänhoitajan palkkiota ei ollut

Asiassa mainituin perustein HO katsoi, ettei Verohallinto ollut yhtiön väittämin tavoin toiminut virheellisesti ja siten laiminlyönnillään aiheuttanut yhtiön konkurssiin asettamista tai konkurssin lakkaamista koskevan päätöksen viivästymistä. Verohallinnon ei ollut myöskään näytetty antaneen puutteellisia tai harhaanjohtavia tietoja, joilla olisi ollut vaikutusta yhtiön konkurssiin asettamiseen tai konkurssin lakkaamista koskevan päätöksen viivästymiseen. Asiassa ei siten ollut edellytyksiä määrätä Verohallintoa konkurssilain 8 luvun 8 §:n mukaisesta pääsäännöstä poiketen osaksikaan maksamaan pesänhoitajan palkkiota. Mainitselmillaan perusteilla HO katsoi, ettei KO:n päätöksen lopputulosta ollut aihetta muuttaa. (Vailla lainvoimaa 8.9.2021)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.