Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Siviilioikeus, Yritystoiminta, Rikos- ja prosessioikeus

6.8.2021 14.00 Autokauppa ei kaskovakuutuksen puuttumisen vuoksi voinut luovuttaa ajoneuvoa ostajalle - ostajan vaatimus käyttöhyödyn menetyksestä hylättiin

Autokauppa ei kaskovakuutuksen puuttumisen vuoksi voinut luovuttaa ajoneuvoa ostajalle - ostajan vaatimus käyttöhyödyn menetyksestä hylättiin

Vastaajayhtiö oli pystynyt riittävällä luotettavuudella osoittamaan, ettei se sopimuksen tekoajankohtana olisi saanut sovitun mukaista vakuutusjärjestelyä muustakaan yhtiöstä. Kysymys oli siten ollut vastaajan vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella olleesta seikasta, jonka enempää selvittämistä vastaajalta ei kohtuudella ollut voinut edellyttää ja jonka seurauksia se ei ollut voinut välttää eikä voittaa. Vastaaja ei ollut kaskovakuutuksen puuttumisen vuoksi voinut luovuttaa ajoneuvoa kantajalle. Vastaajayhtiö oli KSL 5 luvun 8 §:n 1 momentin nojalla ollut oikeutettu jättämään sopimuksen täyttämättä. Tässä tilanteessa kantajalla ei ollut sanotun lain 10 §:n 3 momentin 3 kohdan mukaista oikeutta vahingonkorvaukseen ajoneuvon käyttöhyödyn menetyksestä. Asiassa oli myös jäänyt näyttämättä, että auton luovutuksen viivästymisestä olisi aiheutunut lainkohdan tarkoittamaa olennaista käyttöhyödyn menetystä. (Vailla lainvoimaa 6.8.2021)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.