Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Ympäristö

8.7.2021 15.15 Hallinto-oikeus: Oikeudelliset edellytykset haetun poikkeamisen myöntämiselle matkapuhelinverkon tukiaseman ja laitesuojarakennuksen rakentamiseksi olivat olemassa

Hallinto-oikeus: Oikeudelliset edellytykset haetun poikkeamisen myöntämiselle matkapuhelinverkon tukiaseman ja laitesuojarakennuksen rakentamiseksi olivat olemassa

Saadun selvityksen perusteella hallinto-oikeus katsoi, ettei hanke aiheuta haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle. Kun otettiin huomioon hankkeen sijoittuminen olemassa olevan vesitornin välittömään läheisyyteen, hankkeesta ei ollut katsottavan aiheutuvan merkittäviä vaikutuksia maakunnallisesti arvokkaaseen kulttuuriympäristöön tai muutoinkaan seuraavan maankäyttö- ja rakennuslain 172 §:n 1 momentissa tarkoitettuja seuraamuksia, jotka muodostaisivat esteen haetun poikkeamisen myöntämiselle. Hankkeesta ei asiassa ilmenneen perusteella voitu katsoa aiheutuvan laissa tarkoitettuja poikkeamisluvan esteenä olevia terveysvaikutuksia. Päätös ei ollut muutoinkaan lainvastainen valituksessa esitetyillä perusteilla. Poikkeamisen myöntämiseen oli ollut maankäyttö- ja rakennuslain 171 §:n 1 momentin mukainen erityinen syy. Oikeudelliset edellytykset haetun poikkeamisen myöntämiselle olivat näin ollen olleet olemassa. (Vailla lainvoimaa 8.7.2021)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.