Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Siviilioikeus, Työ- ja sosiaalioikeus

2.7.2021 11.36 Työntekijä irtisanottiin puhelimitse hänen ilmoitettuaan sairauslomasta ja sairaalassa viettämästään yöstä - syrjinnästä 7 000 euroa

Työntekijä irtisanottiin puhelimitse hänen ilmoitettuaan sairauslomasta ja sairaalassa viettämästään yöstä - syrjinnästä 7 000 euroa

Keskustelut työntekijän kanssa oli lopetettu sairaudesta ilmoittamisen jälkeen. Asiassa olleet seikat olivat osoittaneet, että syrjintä oli ollut tietoista ja sitä oli pidettävä erityisen loukkaavana. KO:ssa ei ollut tullut esiin ainuttakaan sellaista seikkaa, joka edes vähäisessä määrin olisi voitu huomioida menettelyn moitittavuutta vähentävänä. Asiassa olleet seikat huomioiden KO oli harkinnut oikeudenmukaiseksi hyvityksen määräksi 7.000 euroa. HO hyväksyi KO:n perustelut ja lopputuloksen koskien vastaaja Ky:n syrjintäkiellon vastaista menettelyä ja yhdenvertaisuuslain mukaista hyvitystä. Aihetta KO:n tuomion muuttamiseen ei ollut. HO:ssa oli kysymys myös työsuhteen päättymisestä, liiallisten työtuntien ilmoittamisesta ja työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä tuomittavasta korvauksesta. KO:n tuomion lopputulosta ei muutettu niidenkään osalta. (Vailla lainvoimaa 2.7.2021)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.