Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Yritystoiminta, Rikos- ja prosessioikeus

29.6.2021 10.51 Hovioikeus arvioi törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta 17-vuotiaalle tuomittavan rangaistuksen lajinvalintaa toisin kuin käräjäoikeus

Hovioikeus arvioi törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta 17-vuotiaalle tuomittavan rangaistuksen lajinvalintaa toisin kuin käräjäoikeus

Vastaaja oli kuljettanut henkilöautoa yöaikaan noin 15 kilometrin matkan. Hänen verensä alkoholipitoisuus oli ollut ajon jälkeen 1,43 promillea. Vastaaja ei ollut muistanut ajoon lähtöään eikä ajomatkaansa. Ajo oli osin tapahtunut yölläkin liikennöidyllä Jyväskylän ja Oulun välisellä valtatiellä ja vastaaja oli menettänyt ajoneuvonsa hallinnan.  KO oli tuominnut vastaajalle 70 ps. HO:n mukaan tekoa oli pidettävä vahingollisempana ja vaarallisempana kuin KO:n tuomiossa viitatussa KKO:n ratkaisusta 2020:55 ilmenevää tekoa. Oikeudenmukaisena rangaistuksena vastaajan syyksi luetuista teoista pidettiin 25 pv ehdollista vankeusrangaistusta. Vakiintuneen rangaistuskäytännön perusteella vastaajalle oli ehdollisen vankeusrangaistuksen ohessa tuomittava sakkorangaistus (12 ps). Vastaajaa ei määrätty valvontaan. (Vailla lainvoimaa 29.6.2021)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.