Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Rikos- ja prosessioikeus

24.6.2021 14.15 Toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus katsoi poliisia vatsaan potkaiseen ja kasvoihin sylkäisseen nuoren vastaajan menettelyn täyttäneen virkamiehen väkivaltaisen vastustamisen tunnusmerkistön

Vastaaja (s. 2001) oli potkaissut vanhempaa konstaapelia vatsaan ja potku oli osunut tämän varustevyöhön. Lisäksi vastaaja oli sylkäissyt poliisia kasvoihin. Vastaaja oli käyttänyt tilanteessa väkivaltaa, vaikka väkivalta ei ollut sinänsä ollut kovin voimakasta. Poliisit olivat vastaajaa kiinni ottaessaan olleet työparina suorittamassa tavanomaista ja perusteltua virkatointa. Asiassa ei ollut väitettykään, että virkatoimi olisi ollut jollain tapaa ylimitoitettu tai suhteeton. HO katsoi, ettei asiassa ollut tullut ilmi seikkoja, joiden perusteella teko olisi ollut RL 16 luvun 2 §:n edellyttämällä tavalla kokonaisuutena arvostellen lieventävien asianhaarojen vallitessa tehty. Vastaajan menettely täytti siten virkamiehen väkivaltaisen vastustamisen tunnusmerkistön. (Vailla lainvoimaa 24.6.2021)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.