Maksetun etuuden aiheettomuus voi perustua paitsi etuuden saajan vilpilliseen menettelyyn, myös etuuden myöntäjän erehdykseen tai olosuhteiden muuttumiseen. Mikäli etuuden saaminen on todettu aiheettomaksi, on toimeentuloturvaetuuksia koskevissa takaisinperintäsäännöksissä yleensä selvänä lähtökohtana aiheettomasti maksetun etuuden periminen takaisin aiheettoman maksun syystä riippumatta (esim. kansaneläkelaki 75 § 1 mom., laki yleisestä asumistuesta 31 § 1 mom. ja työttömyysturvalaki 11 luku 10 § 1 mom., vrt. laki toimeentulotuesta 19 §). Lähtökohdan taustalla on ennen kaikkea perustuslain 2 §:n 3 momentissa säädetty hallinnon lakisidonnaisuuden periaate – tarkemmin ajatus siitä, että lakisääteiset etuudet kuuluvat vain niille, joiden osalta laissa säädetyt saamisedellytykset täyttyvät.

Lähtökohtana olevasta aiheettoman etuuden täysimääräisestä takaisinperinnästä huolimatta takaisinperinnästä voidaan tapauskohtaisen kohtuusharkinnan perusteella luopua joko osittain tai kokonaan. Kyse on pohjimmiltaan soveltamiskäytännössä vakiintuneesta kohtuusperiaatteesta, joka on sittemmin kirjattu laajalti toimeentuloturvaetuuksia koskeviin lakeihin.

Samoin kuin täysimääräisestä takaisinperinnästä, myös takaisinperinnästä luopumisen edellytyksistä säädetään eri etuuslaeissa suhteellisen yhtenäisesti (esim. kansaneläkelaki 75 § 2 mom., laki yleisestä asumistuesta 31 § 2 mom. ja työttömyysturvalaki 11 luku 10 § 2 mom.). Keskeisin luopumisen peruste on, että takaisinperinnästä luopuminen katsotaan kohtuulliseksi. Tämän kohtuusharkinnan ehtona on, että etuuden aiheeton maksaminen ei ole johtunut etuuden saajan tai tämän edustajan vilpillisestä menettelystä. Varsinaisen vilpillisyyden toteaminen edellyttää tahallisuutta, joten käytännössä esiintyy tilanteita, joissa etuutta aiheetta saaneen menettelyä ei todeta nimenomaisesti vilpilliseksi, vaikka kyse olisikin moitittavasta menettelystä.

Kohtuusseikkoihin painottuvasta perusteesta erillinen luopumisperuste on myös se, että aiheettomasti maksettu määrä on vähäinen. Vähäisen määrän osalta kyse on siitä, että takaisinperinnästä luovutaan suoraan kohtuusharkintaa tekemättä odotettavissa olevan hyödyn vähäisyyden vuoksi. Perusteena on tällöin hallinnollinen tarkoituksenmukaisuus. Esimerkiksi Kansaneläkelaitos määrittelee etuusohjeissaan vähäiseksi yleensä enintään 150 euron määrän.

Kohtuusharkinnassa voidaan ottaa huomioon monenlaisia seikkoja ja harkinta takaisinperinnästä luopumisesta kohtuusseikkojen vuoksi tehdään aina kokonaisharkinnan perusteella. On kuitenkin selvää, että olennaisimmat kohtuusharkinnassa huomioitavat seikat liittyvät yhtäältä aiheettoman etuuden myöntämiseen liittyviin syihin sekä toisaalta etuutta aiheettomasti saaneen henkilön ajankohtaisiin taloudellisiin ja sosiaalisiin olosuhteisiin takaisinperintähetkellä.

Aiheettoman etuuden myöntämiseen liittyvien syiden osalta keskeistä on sen arviointi, onko aiheettoman etuuden myöntäminen johtunut enemmän etuuden saajan omasta menettelystä vai etuuden myöntäjän tai jonkun muun tahon vastuulla olevasta seikasta. Vaikka asiassa ei katsottaisikaan olevan kyse varsinaisesta vilpistä, on etuutta aiheetta saaneen tiedonanto- tai ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönti tai muunlainen myötävaikutus kohtuusharkinnassa huomioitava olennainen seikka. Toki etuuksien saamisedellytykset ovat monessa tapauksessa siinä määrin vaikeasti hahmotettavia, ettei etuutta saaneelta voida odottaa niihin vaikuttavien seikkojen kattavaa ymmärrystä. Koska lähtökohtana on aiheettoman etuuden täysimääräinen takaisinperintä aiheettomuuden syystä riippumatta, eivät etuuden myöntämisen syyt useinkaan voi yksinään johtaa osittaiseenkaan kohtuullistamiseen. Edes liikamaksun johtuminen yksinomaan etuuden myöntäjän virheestä ei välttämättä merkitse suoraan riittävää perustetta kohtuullistamiseen ja mikäli kohtuullistamiseen yksinomaan tällä perusteella päädyttäisiin, on kyseessä yleensä maltillinen osaluopuminen.

Taloudellisen ja sosiaalisen tilanteen osalta arvioidaan käytännössä lähinnä etuutta saaneen takaisinmaksukykyä. Siten esimerkiksi huono taloudellinen ja sosiaalinen tilanne ja siihen liittyvä etuuden koettu tarve etuuden myöntämishetkellä ei ole kohtuusharkinnassa painoarvoa saava olennainen seikka, vaikka se voikin tuntua etuutta saaneesta tärkeältä. Takaisinperinnän kohtuuttomuuteen vetoavan tulisikin osata esittää riittävän seikkaperäistä ja luotettavaa selvitystä ajankohtaisesta taloudellisesta ja sosiaalisesta tilanteestaan.

Taloudellisten olosuhteiden selvittäminen on usein melko suoraviivaista käytettävissä olevan varallisuuden, muiden velkojen sekä tietysti tulojen ja menojen osalta. Kun arvioitavana on ennen kaikkea maksukyky, on merkitystä kulujen osalta lähinnä välttämättömillä elämisen kuluilla.

Sosiaalisten olosuhteiden osalta olennaista on muun ohella mahdollinen huoltovelvollisuus ja myös etuutta aiheetta saaneen ajankohtainen terveydentila voi vaikuttaa kohtuusharkintaan, mikäli terveydentila vaikuttaa pitkäaikaisesti takaisinmaksukykyyn. Jos terveydentilaan vedotaan kohtuullistamisen tueksi, tulisi etuutta aiheetta saaneen esittää mahdollisimman ajankohtaista lääketieteellistä selvitystä terveydentilastaan.

Viran puolesta takaisinmaksukyvyn arvioinnissa huomioitava keskeinen seikka on takaisinperittävän etuuden määrä – useamman tuhannen euron takaisinperittävää määrää voidaan kohtuullistaa herkemmin kuin muutaman sadan euron määrää. Etuutta aiheetta saaneella on kuitenkin mahdollisuus sopia maksujärjestelyistä etuuslaitoksen kanssa, joten pelkästään vaikeus maksaa takaisinperittävää summaa kerralla ei muodostu käytännössä ratkaisevaksi, vaan suuntaviivana kohtuullistamisen kynnyksen täyttymisessä on toimeentulon vaarantuminen pidemmällä aikavälillä maksettavan takaisinperinnän johdosta. Lopputuloksena ei saisi olla se, että takaisinperinnän vuoksi etuutta aiheettomasti saanut joutuu toimeentulotuen piiriin.

Viime kädessä kohtuusharkinta on tehtävä kokonaisharkintaan perustuen, jolloin punnitaan kohtuullistamista puoltavia ja sitä vastaan puhuvia seikkoja keskenään. Kohtuullistaminen edellyttää usein painavia kohtuullistamista puoltavia seikkoja ajankohtaisesta taloudellisesta ja sosiaalisesta tilanteesta sekä sitä, ettei etuuden aiheettomaan myöntämiseen liittyvistä syistä johdu painavaa estettä kohtuullistamiselle. Mikäli kohtuullistamiseen päädytään, on lopputuloksena useimmiten osittainen luopuminen. Kokonaan luopumiseen päädytään lähinnä tilanteissa, joissa maksukyky on hyvin heikko eikä sen parantumista ole todennäköisesti odotettavissa esimerkiksi muiden velkojen tai pitkäaikaisesti ja voimakkaasti heikentyneen terveydentilan vuoksi.

Lue myös

• Vierashuoneessa vakuutusoikeustuomari Antti Huotari: Vakuutusoikeuden hankkimat lääketieteelliset asiantuntijalausunnot (14.4.2021)
• Vierashuoneessa ma. vakuutusoikeustuomari Heli-Anna Haukilahti ja vakuutusoikeustuomari Anna Pitkänen: Suulliset käsittelyt vakuutusoikeudessa (23.2.2021)
• Vierashuoneessa ma. vakuutusoikeustuomari Ville Savela: Juristin ja lääkärin roolit vakuutusoikeuden ratkaisutoiminnassa: juristin kokemuksia (26.1.2021)
• Vierashuoneessa ylilääkäri Lars Sörensen: Vakuutuslääkärit ovat oman alansa erityisasiantuntijoita (5.1.2021)
• Vierashuoneessa asessori Kimmo Rilasmaa: Asiamiehiltä vaaditaan enemmän perehtyneisyyttä toimeentuloturvan muutoksenhaussa käsiteltävissä asioissa (15.12.2020)
• Vierashuoneessa vakuutusoikeustuomari Maija-Liisa Goebel: Hallintoprosessilain tarjoamat mahdollisuudet toimeentuloturvan muutoksenhaun kehittämiselle punnitaan nyt käytännössä (20.11.2020)
• Vierashuoneessa ma. vakuutusoikeustuomari Heli-Anna Haukilahti: Toimeentuloturvaa koskevilla päätöksillä on oma muutoksenhakujärjestelmänsä (30.10.2020)