Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Yritystoiminta

3.6.2021 11.21 Yhtiökokouksen päätös kieltää ikkuna-aukkojen toteuttaminen huoneistoon ei loukannut osakkaiden yhdenvertaisuutta eikä päätös siten ollut mitätön tai pätemätön

Yhtiökokouksen päätös kieltää ikkuna-aukkojen toteuttaminen huoneistoon ei loukannut osakkaiden yhdenvertaisuutta eikä päätös siten ollut mitätön tai pätemätön

Kantaja ei ollut näyttänyt, että asunto-osakeyhtiön hallitus olisi tehnyt päätöksen suostumuksen antamisesta ikkuna-aukkojen rakentamiselle. Koska hallituksen ei ollut näytetty tehneen päätöstä siitä, että huoneistoon voidaan aukaista kahdeksan uutta ikkunaa, asiassa ei ollut tarpeen ottaa kantaa siihen, olisiko hallituksella AOYL 7 luvun 2 §:n 2 momentin perusteella ollut toimivalta tuollaisen päätöksen tekemiseen. Yhtiökokouksen päätös kieltää ikkuna-aukkojen toteuttaminen huoneistoon ei ollut loukannut osakkaiden yhdenvertaisuutta eikä päätös siten ollut mitätön tai pätemätön eikä edellytyksiä sen muuttamiselle ollut. HO ei myöntänyt kantajalle jatkokäsittelylupaa. KO:n ratkaisu jäi pysyväksi. (Vailla lainvoimaa 3.6.2021)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.