Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Yritystoiminta, Verotus

2.6.2021 9.55 (päivitetty 11.6.2021 6.57) KHO kumosi siirtohinnoittelusta annetut HAO:n ja verotuksen oikaisulautakunnan päätökset sekä verovuodelta 2010 uudelleen toimitetun verotuksen

KHO kumosi siirtohinnoittelusta annetut HAO:n ja verotuksen oikaisulautakunnan päätökset  sekä verovuodelta 2010 uudelleen toimitetun verotuksen

Asiassa oli kysymys siitä, mikä oli ollut A Oy:n verovuoden 2010 markkinaehtoisen voiton taso. Asiassa oli riidatonta, että yhtiö oli toiminut rajoitetun riskin jakelijana. Asiassa oli myös riidatonta, että yhtiöllä oli oikeus tehdä verotettavasta tulostaan vähennys, mikäli yhtiön verotuksessa vahvistettu verotettava tulo on laskettu markkinaehtoista voittoa suuremman tuloksen mukaisesti. KHO katsoi, että A Oy:lle US GAAP -kirjanpitostandardin mukaan määritetty 0,5 prosentin voitto oli esillä olevissa olosuhteissa ollut markkinaehtoinen. KHO ei ottanut välittömästi ratkaistavakseen sitä, miten A Oy:n verotettava tulo on laskettava, kun yhtiön verovuotta 2010 vastaavan tilikauden voitoksi US GAAP -kirjanpitostandardin mukaan kertyy 0,5 prosenttia, vaan kumosi HAO:n ja verotuksen oikaisulautakunnan päätökset sekä verovuodelta 2010 uudelleen toimitetun verotuksen ja palautti asian Verohallinnolle uudelleen käsiteltäväksi.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.