Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Siviilioikeus, Rikos- ja prosessioikeus

10.5.2021 15.00 Hovioikeus: Isänsä ja äitinsä rahavaroja kavaltaneen pojan teko oli törkeä

Hovioikeus: Isänsä ja äitinsä rahavaroja kavaltaneen pojan teko oli törkeä

KO oli hylännyt syytteen. HO päätyi asiassa esitetyn perusteella siihen, että kavalluksessa täyttyi kaksi ankaroittamisperustetta. Syytteessä mainituilla perusteilla kavallus oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. Vastaaja oli siten syyllistynyt siihen törkeään kavallukseen, mistä hänelle oli vaadittu rangaistusta kuitenkin siten, ettei hän ollut tehnyt kavallusta käyttäen hyväksi erityisen vastuullista asemaa. Oikeudenmukainen rangaistus vastaajan syyksi luetusta törkeästä kavalluksesta oli rikoksen vahingollisuus, vastaajan syyllisyys sekä yleinen rangaistuskäytäntö huomioon ottaen 1 v 2 kk vankeutta. Vastaajaa ei ollut aiemmin rikoksista rekisteröity, joten vankeusrangaistus voitiin määrätä ehdollisena. Vastaaja oli velvollinen korvaamaan A:n kuolinpesälle rikoksella aiheuttamansa vahinko 24.415 euroa ja B:n kuolinpesälle rikoksella aiheuttamansa vahinko 47.201 euroa, molemmat määrät korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine korkoineen 1.6.2018 lukien. (Vailla lainvoima 10.5.2021)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.