Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Julkisoikeus

5.5.2021 14.31 Valtiovarainvaliokunta: EU:n elpymispakettiin osallistuminen on Suomen edun mukaista – mietintöön sisältyy kaksi vastalausetta ja kahdeksan lausumaa

Valtiovarainvaliokunta: EU:n elpymispakettiin osallistuminen on Suomen edun mukaista – mietintöön sisältyy kaksi vastalausetta ja kahdeksan lausumaa

Valtiovarainvaliokunta esittää mietinnössään, että eduskunta hyväksyy Euroopan unionin omien varojen järjestelmästä vuonna 2020 annetun neuvoston päätöksen. Eduskunnan suostumuksen antamisesta on päätettävä kahden kolmasosan enemmistöllä. Valiokunta esittää eduskunnalle lisäksi kahdeksaa lausumaa, jotka ovat luettavissa mietinnön lopussa. Ensimmäisessä lausumassaan valiokunta esittää eduskunnan edellyttävän, että elpymisväline pidetään poikkeuksellisena ja kertaluonteisena ratkaisuna, järjestely ei toimi ennakkotapauksena eikä Suomi hyväksy vastaavan järjestelyn toistamista tai muuttamista pysyväisluonteiseksi.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.