Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Verotus

4.5.2021 11.43 Hallinto-oikeus: Yhtiö voi vähentää vuodelta 2012 vahvistettua tappiota Verohallinnon päätösten nojalla tytäryhtiöiltä saatuja konserniavustuksia vastaavalta osalta verovuosina 2016 ja 2017

Verohallinto oli myöntänyt yhtiölle oikeuden tappioiden vähentämiseen A Oy:ltä ja B Oy:ltä verovuosina 2016 ja 2017 saaduista konserniavustuksista. Asiassa ei ollut väitetty, että yhtiö olisi antanut tappion vähennysoikeutta hakiessaan virheellisiä tai harhaanjohtavia tietoja tai että asian olosuhteet olisivat muuttuneet sillä tavoin, että Verohallinnon lupapäätös ei tulisi sovellettavaksi. HAO hylkäsi Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön valituksen. HAO katsoi, ettei oikeudenkäynti asian tulkinnanvaraisuus huomioon ottaen ollut aiheutunut viranomaisen virheestä. Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön vastaselityksessään asian yleisestä merkityksestä toteamat seikat sekä HAO:n päätöksen lopputulos huomioon ottaen olisi kuitenkin kohtuutonta, että yhtiö joutuisi itse vastaamaan oikeudenkäyntikuluistaan kokonaan. Ottaen huomioon myös asian laadun HAO katsoi, että yhtiön kohtuullisina oikeudenkäyntikuluina oli pidettävä 1 000 euroa. HAO velvoitti Suomen valtion / Verohallinnon korvaamaan Yhtiön oikeudenkäyntikuluina vaatimuksen enemmälti hyläten 1 000 euroa. (Ei lainvoim. 4.5.2021)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.