Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Siviilioikeus, Yritystoiminta, Työ- ja sosiaalioikeus

3.5.2021 15.25 Apulaisoikeusasiamies: Menettely häiriötilannerahoituksessa pandemian aikana

Apulaisoikeusasiamies: Menettely häiriötilannerahoituksessa pandemian aikana

Päätöksessä yksilöityjen kantelujen johdosta yhtiö tai ELY-keskus ei ollut menetellyt siten virheellisesti, että apulaisoikeusasiamiehellä olisi aihetta enempiin toimenpiteisiin. Hän saattoi kuitenkin Business Finlandin tietoon kohdassa 3.2 esittämänsä käsityksen yhdenvertaisuusperiaatteen noudattamisen tärkeydestä julkista hallintotehtävää hoidettaessa. Apulaisoikeusasiamies myös saattoi Rahoituskeskuksen ja työ- ja elinkeinoministeriön tietoon kohdassa 3.3 esittämänsä käsityksen Rahoituskeskuksen viranomaistoiminnan riittävän resursoinnin tärkeydestä.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.