Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Avoin
Tätä uutista voi jakaa vapaasti. Muistathan mainita lähteen edilex.fi.
Uutinen kuuluu aihealueisiin Rikos- ja prosessioikeus, Julkisoikeus

3.5.2021 11.44 Vierashuoneessa emeritusprofessori Kalle Määttä: Uhkasakkolaki ja sen säädösympäristö ongelmien lähteenä

Vierashuoneessa emeritusprofessori Kalle Määttä: Uhkasakkolaki ja sen säädösympäristö ongelmien lähteenä

Uhkasakosta sekä teettämis- ja keskeyttämisuhasta säädetään lähtökohtaisesti uhkasakkolaissa (1119/1990). Toisaalta on voimassa lukuisa joukko lakeja, joissa säädetään myös näistä välillisistä hallintopakkokeinoista. Tulkintaongelmia on monia ja monenlaisia, kuten se, onko asianosaisella oikeudellinen ja tosiasiallinen mahdollisuus noudattaa päävelvoitetta, minkä suuruiseksi uhkasakko on määrättävä, millä perusteilla asetettu uhkasakko voidaan jättää tuomitsematta tai tuomita asetettua pienempänä sekä minkälaisia näkökohtia muutoksenhaluun liittyen on otettava huomioon. Siitä huolimatta, että välilliset hallintopakkokeinot ovat oikeuskäytännössä ja lainsäädännössä erittäin tuttu ja yleinen instituutio, oikeuskirjallisuudessa ei teemaan ole kovinkaan laajalti syvennytty.

Ikään kuin sivujuonteena uhkasakkolaki johdattaa myös oikeuspoliittisesti kriittisten näkökohtien äärelle. Valaistaan asiaa uhkasakon ja rikkomuksista seuraavan rangaistuksen välisellä suhteella. Kritiikki kohdistuu siihen, kuinka epäjohdonmukaisen kokonaisuuden lainsäädäntömme tässä suhteessa muodostaa ja kaiken lisäksi ilman, että sääntelyä on tavallisesti millään tavoin perusteltu. Samalla on syytä huomauttaa, että kysymys ei ole kaksoisrangaistavuuden kiellosta, koska uhkasakon asettaminen sen paremmin kuin sen tuomitseminen ei ole rangaistuksenluonteinen seuraamus. 

Ensimmäinen vaihtoehto lainsäädännössämme on, että se, joka rikkoo asianomaisen lain nojalla määrättyä uhkasakolla tehostettua kieltoa tai velvoitetta, voidaan jättää tuomitsematta rangaistukseen samasta teosta. Tällöin on hyvä panna merkille, että kysymys on harkinnanvaraisesta rangaistuksen tuomitsematta jättämisestä. Lainvalmistelutöissä ei ole yleensä kuitenkaan konkretisoitu sitä, millä edellytyksin uhkasakko voi johtaa rangaistuksen määräämättä jättämiseen.  Esimerkkeinä voidaan mainita taimiaineistolaki (1205/1994) sekä biopolttoaineista, bionesteistä ja biomassapolttoaineista annettu laki (393/2013).

Toinen sääntelyvaihtoehto rangaistuksen ja uhkasakon päällekkäisestä soveltamisesta ilmenee muun ohella matkustaja-aluksen henkilöluetteloista annetun lain (1038/2009) 18.2 §:stä, jonka mukaan sitä, joka rikkoo lain 17 §:n nojalla määrättyä uhkasakolla tehostettua velvoitetta, ei voida tuomita rangaistukseen samasta teosta. Säännöksellä on toteutettu ehdoton sanktiokumulaation kielto. Sääntely ei jätä tältä osin tulkinnanvaraisuuksia siinä mielessä, että viranomaiset ja tuomioistuimet joutuisivat harkitsemaan, tuomitaanko uhkasakon ohella rangaistukseen vai ei.  Vastaavanlainen oikeusohje on kirjoitettu muun ohella tuotteiden ekologiselle suunnittelulle ja energiamerkinnälle asetettavista vaatimuksista annetun lain (1005/2008) 37.2 §:ään.

Kolmanneksi rangaistuksen tuomitsematta jättämistä koskeva määräys on joskus muotoiltu lakitekstissä toisin kuin edellä mainitussa tapauksessa. Esimerkiksi matkapalveluyhdistelmien tarjoajista annetun lain (921/2017) 26.1 §:ssä säädetään, että rangaistus matkapalvelurikoksesta säädetään RL 30:3 a:ssä ja matkapalvelurikkomuksesta 30:3 b:ssä. Pykälän 2 momentin mukaan sitä, joka rikkoo asianomaisen lain nojalla määrättyä, uhkasakolla tehostettua kieltoa tai kehotusta, ei voida kuitenkaan tuomita rangaistukseen samasta teosta, jos uhkasakko on lainvoimaisella päätöksellä tuomittu maksettavaksi. Vastaavanlainen oikeusohje sisältyy muun ohella eräiden luotonantajien ja luotonvälittäjien rekisteröinnistä annetun lain (853/2016) 19.3 §:ään.

Lisäksi variaatioita uhkasakon ja rangaistuksen tuomitsematta jättämisen välisestä suhteesta on lainsäädännössämme muitakin. Esimerkiksi kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta annetun lain (669/1978) säännösten rikkomisesta ei lain 17.1 §:n mukaan tuomita sakkoon, jos tekoa on pidettävä vähäisenä tai laiminlyöjä on lain 16 §:n mukaisesti velvoitettu täyttämään velvollisuutensa sakon uhalla.

Edellä mainitulla lyhyellä lainsäädäntökritiikillä on haluttu ottaa kantaa erityisesti siihen, että lainsäädäntötutkimuksessa tulee ottaa huomioon vaikutusarviointien kriittisen analyysin ohella aidosti ja kattavasti lainsäädännön laatuun liittyvät seikat, koskevatpa kysymykset sääntelyn johdonmukaisuutta, läpinäkyvyyttä, hallinnoitavuutta ja mitä tahansa sääntelyn muita ominaisuuksia. Tämä voi heijastua myös siihen, että perinteisissä lainopillisissa oikeustutkimuksissa uskallettaisiin rohkeammin ottaa kantaa lainsäädännön laatua koskeviin kysymyksiin ja nimenomaan muutoinkin kuin kritisoimalla pelkästään lainvalmistelua. Tulisi näet aina voida esittää, miten sääntelyä voitaisiin kehittää tarkoituksenmukaisemmaksi voimassa olevaan oikeustilaan verrattuna. Edellä mainitussa esimerkkitapauksessa se voisi tarkoittaa vaikkapa suositusta siitä, että uhkasakko johtaisi aina rangaistuksen tuomitsematta jättämiseen, kunhan kysymyksessä on sama tekijä ja sama teko.        

Kalle Määttä
OTT, dosentti, emeritusprofessori

Vierashuonekirjoitukset eivät ole Edilex-toimituksen kannanottoja asioihin.


Kirjoita Edilexiin

Toimittaja: Jukka Savolainen, Edilex-toimitus (jukka.savolainen@edita.fi)

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.