Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Siviilioikeus, Rikos- ja prosessioikeus

15.4.2021 10.30 Käräjäoikeuden päätös pesänselvittäjän määräämistä koskevilta osin kumottiin - erityinen syy velvoittaa vastapuolet yhteisvastuullisesti korvaamaan valittajan oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa oli

Käräjäoikeuden päätös pesänselvittäjän määräämistä koskevilta osin kumottiin - erityinen syy velvoittaa vastapuolet yhteisvastuullisesti korvaamaan valittajan oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa oli

Lain esitöiden (HE 107/1998 vp, s. 19) mukaan asianosaiselle itselleen suoritettavan oikeudenkäyntikulujen korvauksen tulee olla poikkeuksellista. Se ei saa olla korvaus oikeudenkäyntiin osallistumisesta tai siihen valmistautumisesta aiheutuvasta tavanomaisesta vaivannäöstä. Asianosaiselle itselleen työstä määrättävä korvaus tulee rajoittaa lähinnä tilanteisiin, joissa asianosainen itse on ammattitaitonsa tai erityisosaamisensa perusteella tehnyt sellaisia oikeudenkäynnin kannalta välttämättömiä paljon aikaa vaatineita toimenpiteitä, jotka jonkun muun suorittamina olisivat myös asiamiehen tai avustajan laskuttamia kulueriä. Valittaja oli hoitanut itse asiaansa ja hän oli tehnyt oikeudenkäynnin kannalta välttämättömiä ja aikaa vaatineita toimenpiteitä. Näin ollen valittajalla oli oikeus korvaukseen oikeudenkäyntikuluistaan, mitkä olivat vaaditulta määrältään kohtuulliset. (Vailla lainvoimaa 15.4.2021)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.