Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Työ- ja sosiaalioikeus

12.4.2021 11.40 Hovioikeus: Kyseessä oli tosiasiassa ollut työnantajan pyrkimys työntekijän irtisanomiseen työntekijän henkilöön liittyvän syyn vuoksi

Hovioikeus: Kyseessä oli tosiasiassa ollut työnantajan pyrkimys työntekijän irtisanomiseen työntekijän henkilöön liittyvän syyn vuoksi

HO katsoi, toisin kuin KO, ettei työnantaja ollut näyttänyt, että kantajan irtisanomisen todellisena syynä olisi ollut toiminnan uudelleenjärjestelystä johtuva työn vähentyminen olennaisesti ja pysyvästi, vaan kyseessä oli tosiasiassa ollut työnantajan pyrkimys työntekijän irtisanomiseen työntekijän henkilöön liittyvän syyn vuoksi. Näin ollen kantajan irtisanomiselle ei ollut asiallista ja painavaa syytä, vaan työsopimuksen päättämistä oli pidettävä perusteettomana. Kantajan vaatimukset hyväksyttiin HO:ssa palkkaetujen korvaamisesta perusteeltaan pyhätyökorvausten ja vuosilomapalkan osalta sekä perusteeltaan työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä maksettavan korvauksen osalta. Vaatimukset hylättiin perusteeltaan siltä osin kuin ne koskivat ylityökorvauksia sekä saamatta jäänyttä talvilomapalkka. (Vailla lainvoimaa 12.4.2021)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.