Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Siviilioikeus

1.4.2021 16.00 Hovioikeus arvioi kauppakirjan laatimispalkkion maksamisesta syntyneen sopimuksen pätevyyttä ja kohtuullisuutta

Hovioikeus arvioi kauppakirjan laatimispalkkion maksamisesta syntyneen sopimuksen pätevyyttä ja kohtuullisuutta

Asiassa oli vastaaja Oy:n valituksen johdosta kysymys siitä, oliko yhtiön ja kantajan välille kauppakirjan laatimispalkkion maksamisesta syntynyt sopimus pätemätön. Jos sopimuksen katsottiin olevan pätevä, kysymys oli myös palkkion kohtuullisuudesta. Ottaen erityisesti huomioon sen, että pätemättömyysperusteita on sovellettava varovaisesti HO asiassa kerrottuja ja KO:n mainitsemia pätemättömyyden puolesta ja sitä vastaan puhuvia olosuhteita punnittuaan päätyi siihen, etteivät olosuhteet olleet olleet sellaiset, että yhtiön olisi ollut kunnian vastaista ja arvotonta vedota sopimukseen. Aihetta sovitella palkkion määrää ei ollut. KO:n tuomio kumottiin ja kantajan kanne hylättiin. (Vailla lainvoimaa 1.4.2021)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.