Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Ympäristö, Rikos- ja prosessioikeus

29.3.2021 7.23 Hovioikeus muutti käräjäoikeuden tuomiota ympäristön turmelemisesta: Yritykselle yhteisösakko, toimitusjohtajan sakkorangaistus ehdolliseksi vankeudeksi ja kiinteistöpäällikön hylätty syyte avunannoksi

Hovioikeus muutti käräjäoikeuden tuomiota ympäristön turmelemisesta: Yritykselle yhteisösakko, toimitusjohtajan sakkorangaistus ehdolliseksi vankeudeksi ja kiinteistöpäällikön hylätty syyte avunannoksi

Harkittuaan yhteisösakon tuomitsemisen puolesta ja sitä vastaan puhuvia seikkoja hovioikeus katsoi, ettei yhteisösakon tuomitseminen muodostu kohtuuttomaksi. A:n eli yhtiön johdon osuus tekoon oli ollut merkittävä. Yhtiön taloudellinen tilanne oli vakaa, vaikka koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilan vuoksi matkailuelinkeinon tulevaisuuden näkymiä on vaikea ennustaa. Kun lisäksi otettiin huomion teon vakavuus ja sen pitkä tekoaika, hovioikeus piti oikeudenmukaisena yhteisösakon määränä 10.000 euroa. Hovioikeus katsoi tuomiossa mainituilla perusteilla A:n menettelyn olleen tahallista. A oli menettelyllään syyllistynyt siihen ympäristön turmelemiseen, josta syyttäjä oli hänelle rangaistusta vaatinut. Tekoa ja tuomiossa mainittuja seikkoja kokonaisuutena arvioituaan sekä yhtenäisen rangaistuskäytännön vaatimus huomioon ottaen hovioikeus katsoi teon edellyttävän vankeusrangaistuksen tuomitsemista. Oikeudenmukainen ja rangaistuskäytännön mukainen seuraamus teosta oli 3 kuukautta vankeutta. Rangaistus voitiin tuomita ehdollisena. Ehdollista vankeutta oli pidettävä riittävänä rangaistuksena rikoksesta, joten vaatimus oheissakon määräämisestä rikoslain 6 luvun 10 §:n nojalla oli hylättävä. Hovioikeus katsoi, että B oli tahallaan auttanut A:ta tämän syyksi luetun rikoksen tekemisessä antamalla työntekijöille ohjeita jätteiden kuljettamisesta ja polttamisesta sekä osallistumalla itse jätteiden kuljettamiseen ja polttamiseen. Tällä menettelyllään B oli syyllistynyt avunantoon ympäristön turmelemiseen. (Vailla lainvoimaa 29.3.2021)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.