Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Julkisoikeus

24.3.2021 11.45 Vierashuoneessa HTT, yliopistonlehtori Matti Muukkonen ja HTM Maritta Laakso: Osallistumis- ja vaikuttamisperusoikeus käytännössä

Vierashuoneessa HTT, yliopistonlehtori Matti Muukkonen ja HTM Maritta Laakso: Osallistumis- ja vaikuttamisperusoikeus käytännössä

Suomen perustuslain (731/1999) useat säännökset (2.2, 14.3 ja 20.2 §:t) ilmentävät perusoikeusjärjestelmään kuuluvan osallistumis- ja vaikuttamisoikeuksia turvaavan normin. Yksinkertaistettuna normiformulaationa voitaneen todeta, että Suomessa on valtiosääntöisesti säädetty suoja sille, että ihmiset – niin lapset kuin aikuiset – ovat oikeutettuja osallistumaan elinympäristönsä kehittämiseen ja sitä koskevaan päätöksentekoon. Valtiollisten perusoikeuksien, lähinnä vaalioikeuksien rinnalla, perustuslaki tukee siten ajatusta siitä, että ihmisten pitää voida vaikutta myös äänestämisen ulkopuolella. Tämä koskee niin valtion toimintaa kuin myös osallistumista itsehallinnollisen paikallishallinnon toimintaan.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.