Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Siviilioikeus, Rikos- ja prosessioikeus

22.3.2021 16.00 Toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus hylkäsi syytteen vakuusoikeuden loukkauksesta ja siihen perustuvat vaatimukset kokonaisuudessaan

Toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus hylkäsi syytteen vakuusoikeuden loukkauksesta ja siihen perustuvat vaatimukset kokonaisuudessaan

Asiassa oli ratkaistavana se, oliko vastaaja luovuttamalla yrityskiinnityksen alaista omaisuutta perustamalleen osakeyhtiölle loukannut RL 28 luvun 12 § 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla pankin vakuusoikeutta. Koska loukkaamisen käsitteeseen kuuluu myös vahingon tai sen vaaran aiheuttaminen vakuusoikeuden haltijalle, kysymys oli myös siitä, oliko pankille aiheutunut vastaajan menettelystä vahinkoa tai sen vaaraa. HO totesi, että vaikka vastaaja oli menettelyllään rikkonut pankin kanssa tekemiään sopimuksia siirtämällä omaisuutensa perustamalleen osakeyhtiölle ilman pankin suostumusta, hän ei kuitenkaan asiassa mainituilla perusteilla ollut syyllistynyt vakuusoikeuden loukkaukseen. Syyte ja siihen perustuvat vaatimukset oli hylättävä kokonaisuudessaan. (Vailla lainvoimaa 22.3.2021)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.