Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Siviilioikeus

19.3.2021 16.00 Hovioikeus arvioi valtuutusta ja oikeustoimen syntymistä - kanne liikehuoneiston vuokrasopimuksen purkamista koskevassa riidassa voitiin hylätä

Hovioikeus arvioi valtuutusta ja oikeustoimen syntymistä - kanne liikehuoneiston vuokrasopimuksen purkamista koskevassa riidassa voitiin hylätä

HO hyväksyi KO:n johtopäätökset siitä, ettei todistajana asiassa kuultu T3 ollut toiminut asemavaltuutuksen, sallimisperusteisen valtuutuksen tai tilannevaltuutuksen nojalla, kun hän oli 21.8.2016 allekirjoittanut kantajan puolesta lausuman vuokrasopimuksen toteamisesta purkautuneeksi. KO oli katsonut T3:n toimineen toimeksiantovaltuutuksen perusteella. HO katsoi asiassa jääneen selvittämättä, että kantaja olisi valtuuttanut T3:n purkamaan kysymyksessä olevan liikehuoneiston vuokrasopimuksen. Yhtiö oli siten purkanut liikehuoneiston vuokrasopimuksen yksipuolisesti. Yhtiö ei ollut halunnut HO:ssa vedota siihen, että sillä olisi ollut yksipuolisestikin oikeus purkaa vuokrasopimus. Vuokralainen hävisi muutoksenhakunsa ja oli siten OK 21 luvun 1 §:n ja 16 §:n 1 momentin nojalla velvollinen korvaamaan vastaajayhtiön määrältään oikeaksi myöntämänsä oikeudenkäyntikulut HO:ssa. (Vailla lainvoimaa 19.3.2021)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.