Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Työ- ja sosiaalioikeus, Julkisoikeus

18.3.2021 10.05 Hallinto-oikeus: Poliisilaitos ei ollut voinut muuttaa virkanimikettä

Hallinto-oikeus: Poliisilaitos ei ollut voinut muuttaa virkanimikettä

Itä-Uudenmaan poliisilaitos oli toiminnallisen tarpeen mukaan siirtänyt 1.9.2018 lähtien erikoissuunnittelijana toimineen valittajan toimistosihteerin työtehtäviin. Virkanimike oli muutettu 1.9.2018 lähtien toimistosihteeriksi. HAO katsoi, että poliisilaitoksen päätös valittajan siirtämisestä toimistosihteerin tehtävään oli valituskelpoinen. Näin ollen HAO tutki valituksen. Pääasian osalta HAO katsoi, että valittajan virkaa oli Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen päätöksellä valittajan siirtämisestä toimistosihteerin tehtävään asiassa esitetyin tavoin muutettu niin olennaisesti, että virka oli muuttunut kokonaan toiseksi viraksi. Valituksenalaisella päätöksellä päätetty virkajärjestely vastasi tosiasialliselta luonteeltaan uuden viran perustamista. Valtion virkamiesasetuksen 3 §:n mukainen toimivalta poliisilaitoksen viran perustamiseen on Poliisihallituksella. Näin ollen Itä-Uudenmaan poliisilaitoksella ei ollut ollut toimivaltaa päättää valittajaa koskevasta virkajärjestelystä valituksenalaisesta päätöksestä ilmenevällä tavalla. Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen päätös oli tämän vuoksi lainvastaisena kumottava. (Ei lainvoim. 18.3.2021)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.