Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

8.3.2021 11.48 Hovioikeus hylkäsi käräjäoikeuden laamannia vastaan ajetun rangaistusvaatimuksen

Hovioikeus hylkäsi käräjäoikeuden laamannia vastaan ajetun rangaistusvaatimuksen

Kantaja oli pannut vireille Pohjois-Savon KO:ssa vuosina 2017– 2020 yhteensä 65 rikosasiaa ja 16 siviilijuttua, joista oli joulukuussa 2020 edelleen vireillä 21 rikosasiaa ja 12 siviiliasiaa. Tällä hetkellä vireillä on 44 rikosasiaa ja 28 siviiliasiaa. Hän oli toimittanut niihin liittyen KO:lle tuhansia sivuja kirjelmiä ja muuta aineistoa. HO totesi, että Pohjois-Savon KO:n työjärjestyksen, sitä täydentävien lainkäyttöasioiden työsuunnitelmien ja jako-ohjeiden sekä luotettavana pidettävän laamannin kertomuksen perustella laamanni oli voinut ottaa käsiteltäväkseen ja ratkaistavakseen kantajan vireille panemat asiat. Kantaja ja todistaja olivat kertoneet kokemuksensa siitä, miten laamanni oli asioita käsitellyt. Asiassa ei kuitenkaan ollut esitetty objektiivista näyttöä siitä, että laamanni olisi menetellyt teonkuvauksessa kuvatulla tavalla. Asiassa oli jäänyt näyttämättä, että laamanni olisi tarkoittanut estää kantajan asioiden käsittelyä, pyrkinyt aiheuttamaan kantajalle vahinkoa tai käyttäneen virkaansa perustuvaa valtaa väärin. Asiassa ei ollut myöskään näytetty, että laamanni olisi vaatinut, että kantajan tulee käyttää lakimiestä asioissaan. Laamannin ei voitu katsoa myöskään tuottamuksellisesti rikkoneen virkatoiminnassa noudatettaviin säännöksiin tai määräyksiin perustuvaa virkavelvollisuuttaan. Tämän vuoksi, ja kun rangaistusvaatimuksen teonkuvaus ei kaikilta osin täyttänyt kanteessa vaadittujen rikosten tunnusmerkistöjä, kantajan laamannia vastaan ajama rangaistusvaatimus oli hylättävä. Kantaja velvoitettiin korvaamaan laamannillle asiassa aiheutuneet oikeudenkäyntikulut 6.550,80 euroa. (Vailla lainvoimaa 8.3.2021)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.