Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Julkisoikeus

26.2.2021 9.41 KHO:n kaksi ratkaisua asiakirjajulkisuudesta

KHO:n kaksi ratkaisua asiakirjajulkisuudesta

KHO:2021:27: Esitutkintalain 9 luvun 7 §:n 2 momentti oli esitutkinta-asiakirjoihin kuuluvien ääni- ja kuvatallenteiden antamistapaa koskeva erityissäännös. Lainkohdassa tarkoitettujen asiakirjojen antamistapaa arvioitaessa ei siten voitu soveltaa yleissäännöksenä pidettävää julkisuuslain 16 §:n 2 momentin 2. virkettä.
KHO:2021:26: Videoleikkeet oli kuvattu kotirauhan piiriin kuuluvassa paikassa ja korkeimman hallinto-oikeuden arvion mukaan niiltä välittyi lisäksi informaatiota vallinneesta ilmapiiristä sekä leikkeillä esiintyvien henkilöiden käyttäytymisestä, tunnetiloista ja persoonallisuudesta sen kaltaisesti, että tätä informaatiota oli pidettävä julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 32 kohdassa tarkoitettuna tietona henkilön elintavoista ja henkilökohtaisista oloista. Videoleikkeet olivat siten sanotun lainkohdan perusteella salassa pidettäviä, vaikka tieto toisen leikkeillä esiintyvän henkilön leikkeillä kuvatusta huumausaineiden käyttämisestä ja siihen valmistautumisesta oli sinänsä tullut julkiseksi kirjoitettuna tekstinä esitutkintapöytäkirjassa.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.