Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Työ- ja sosiaalioikeus

26.2.2021 11.00 Unionin tuomioistuin arvioi vanhempainvapaaoikeuden myöntämisen edellytyksiä (Luxembourg)

Unionin tuomioistuin arvioi vanhempainvapaaoikeuden myöntämisen edellytyksiä (Luxembourg)

BUSINESSEUROPEn, UEAPME:n, CEEP:n ja EAY:n tekemän vanhempainvapaata koskevan tarkistetun puitesopimuksen täytäntöönpanosta ja direktiivin 96/34/EY kumoamisesta 8.3.2010 annetun neuvoston direktiivin 2010/18/EU liitteenä olevan vanhempainvapaata koskevan 18.6.2009 tehdyn (tarkistetun) puitesopimuksen 1 lausekkeen 1 kohtaa, 1 lausekkeen 2 kohtaa, 2 lausekkeen 1 kohtaa sekä 3 lausekkeen 1 kohdan b alakohtaa on tulkittava siten, että ne eivät ole esteenä kansalliselle säännöstölle, jossa asetetaan vanhempainvapaaoikeuden myöntämisen edellytykseksi se, että asianomainen vanhempi on työskennellyt työpaikassa vähintään 12 kuukauden yhtäjaksoisen ajanjakson ajan välittömästi ennen vanhempainvapaan alkamista. Nämä lausekkeet ovat sitä vastoin esteenä kansalliselle säännöstölle, jossa asetetaan vanhempainvapaaoikeuden myöntämisen edellytykseksi se, että vanhemmalla on työntekijän asema lapsensa syntymä- tai adoptiohetkellä.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.