Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Siviilioikeus, Rikos- ja prosessioikeus

23.2.2021 15.31 (päivitetty 26.2.2021 10.38) Hovioikeus: Käräjäoikeus ei olisi saanut jättää rikosasian yhteydessä esitettyä yhdenvertaisuuslain 23 §:n mukaista hyvitysvaatimusta tutkimatta

Hovioikeus: Käräjäoikeus ei olisi saanut jättää rikosasian yhteydessä esitettyä yhdenvertaisuuslain 23 §:n mukaista hyvitysvaatimusta tutkimatta

HO katsoi kahdessa eri päätöksessään, ettei KO olisi saanut jättää hyvitysvaatimusta tutkimatta. Hyvitysvaatimus oli perustunut samoihin tapahtumiin ja tekoihin, joihin työsyrjintää koskevan syytteen teonkuvaus oli perustunut. Näin ollen hyvitysvaatimusta oli pidettävä sillä tavoin syytteessä tarkoitetusta rikoksesta johtuvana, ettei asiassa ei ollut estettä käsitellä hyvitysvaatimusta rikosasian yhteydessä. KO:n päätökset yhdenvertaisuuslain 23 §:n mukaisen hyvitysvaatimuksen tutkimatta jättämisestä kumottiin. Asiat palautettiin KO:een, jonka on päätösten saatua lainvoiman omasta aloitteestaan otettava asiat uudelleen käsiteltäviksi. (Vailla lainvoimaa 23.2.2021)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.