Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Avoin
Tätä uutista voi jakaa vapaasti. Muistathan mainita lähteen edilex.fi.
Uutinen kuuluu aihealueisiin Rikos- ja prosessioikeus

3.2.2021 11.22 Vierashuoneessa OTM, ma. käräjätuomari Samuli Kulmala: Takaisinsaanti yksipuoliseen tuomioon – muutoksenhakua käräjäoikeudessa

Vierashuoneessa OTM, ma. käräjätuomari Samuli Kulmala: Takaisinsaanti yksipuoliseen tuomioon – muutoksenhakua käräjäoikeudessa

Takaisinsaanti yksipuoliseen tuomioon on muutoksenhakumenettely, johon riita-asioiden kanssa työskentelevät lakimiehet aina välillä törmäävät. Korkein oikeus on tuoreessa ennakkopäätöksessään ylimääräisestä muutoksenhausta KKO 2021:2 ottanut kantaa takaisinsaantimenettelyyn ja sen suhteeseen ylimääräiseen muutoksenhakuun. Mikäli takaisinsaannin määräaika on vielä avoinna, sulkeutuu ylimääräinen muutoksenhaku pois. Yksipuolisen tuomion kohteeksi joutuneen tuleekin siten ensi sijassa pyrkiä selvittämään takaisinsaannin mahdollisuus, koska sitä kautta yksipuolisen tuomion kohteena ollut ratkaisu tulee käsiteltäväksi käräjäoikeudessa ja käräjäoikeuden antamaan asiaratkaisuun voidaan hakea muutosta normaalilla tavalla. Takaisinsaannin hakeminen on kuitenkin menettely, jota koskevaan sääntelyyn liittyy eräitä tulkintakysymyksiä.

Takaisinsaantimenettely tunnettiin jo alkuperäisessä vuoden 1734 lain oikeudenkäymiskaaressa, joskin sitä on aikojen saatossalainmuutoksilla päivitetty, viimeksi vuoden 1993 alioikeusuudistuksessa. Lyhyesti sanottuna takaisinsaanti palauttaa jutun käsiteltäväksi yksipuolisen tuomion antaneeseen käräjäoikeuteen. Kyse on niin sanotusta ei-devolutiivisesta muutoksenhakukeinosta, jossa tuomioistuin tutkii oman ratkaisunsa. Tarkoittaako tämä, että oikeudenkäynti jatkuu samanlaisena siitä, mihin se alun perin jäi? Kyllä ja ei. Takaisinsaannin luonne muutoksenhakuna johtaa siihen, että se on käräjäoikeusmenettelyä omanlaisellaan ”twistillä.”

Takaisinsaannin hakeminen itsessään sisältää laissa kriteerejä, jotka erottavat sen normaalista muutoksenhausta hovioikeuteen. Kun takaisinsaantiasia ilmestyy tuomarin pöydälle, joutuu tuomari pohtimaan, täyttääkö hakemus lain takaisinsaantihakemukselle asettamat vaatimukset. Lisäksi esiin voi nousta kysymys siitä, onko hakemus jätetty määräajassa.

Oikeudenkäymiskaaren 12 luvun 15 §:n mukaan takaisinsaannin määräaika on 30 päivää siitä, kun takaisinsaannin hakija on saanut todisteellisesti tiedon yksipuolisesta tuomiosta. Saman luvun 14 §:n 1 momentin mukaan sen asianosaisen asiana, jonka vaatimuksesta yksipuolinen tuomio on annettu, on huolehtia siitä, että vastapuoli saa tiedon yksipuolisesta tuomiosta. Kirjoittaja on kuitenkin oikeuskäytäntöä seuratessaan havainnut, että tapa, jolla hakemuksen määräajassa saapuminen selvitetään, ei ole yhtenäinen. Joissain tilanteessa käräjäoikeudet ovat pyytäneet tästä selvitystä takaisinsaannin hakijalta itseltään ja toisinaan ulosottomieheltä. Kirjoittaja puoltaa kuitenkin aihetta käsittelevässä artikkelissaan tarkemmin esitetyin perustein, että vastuu määräajan umpeutumisen todistamisesta tulisi asettaa takaisinsaannin hakijan vastapuolen harteille, mikäli kyse ei ole niistä laissa erikseen säädetyistä tapauksista, joissa tuomioistuimen tulee antaa yksipuolinen tuomio tiedoksi viran puolesta (OK 12:14.2). Tapauksissa, joissa laki asettaa tiedoksiannon yksipuolisen tuomion hyväkseen saaneen tehtäväksi, ei kirjoittajan näkemyksen mukaan olisi myöskään estettä suhtautua määräaikaan tahdonvaltaisena prosessinedellytyksenä, johon takaisinsaannin hakijan vastapuolen tulisi nimenomaisesti vedota, mikäli hän katsoo voivansa näyttää todisteellisen tiedoksiannon tapahtuneen. Asetelma eroaa ylimääräisestä muutoksenhausta, jonka käyttämien edellyttää sen kohteena olevan tuomion lainvoimaisuutta. Kuten ratkaisusta KKO 2021:2 käy ilmi ylimääräisen muutoksenhaun hakijan on edellytetty osoittavan, ettei mahdollisuutta takaisinsaantiin enää ole.  

Huomionarvoista ratkaisussa KKO 2021:2 myös ”normaalin” takaisinsaantimenettelyn kannalta on, että korkein oikeus toteaa ratkaisussaan, että takaisinsaantimääräajan alkamisen kannalta merkityksellistä on yksipuolisen tuomion todisteellinen tiedoksianto, eikä riittävää tältä osin ole esimerkiksi muulla tavoin osoitettu tosiasiallinen tietoisuus yksipuolisesta tuomiosta. Tämä erottelu ilmenee myös artikkelissa käsitellyssä hovioikeuskäytännössä. Nimenomaan lain sanamuodon vaatiman tiedoksiannon ”todisteellisuuden” ja sen ero suhteessa yksipuolisen tuomion olemassaoloa koskevan tosiasiallisen tietoisuuden välillä näyttää aiheuttaneen käytännössä epäselvyyttä. Todisteellisen tiedoksiannon vaatimus voi johtaa siihen, että takaisinsaantimääräaika on auki vuosia, vaikka yksipuolisen tuomion saaneen vastapuoli tietää yksipuolisesta tuomiosta ja häneen on kohdistettu sen nojalla ulosmittauksia. Lain sanamuoto on nimittäin tarkalleen ottaen, että yksipuolinen tuomio katsotaan annetuksi tiedoksi todisteellisesti, mikäli ulosmittaus on tapahtunut takaisinsaannin hakijan läsnäollessa. Näin ei välttämättä läheskään aina tapahdu.

Jotta takaisinsaantiprosessi saadaan käyntiin, on määräajan noudattamista ja todisteellista tiedoksiantoa edeltävänä kysymyksenä mahdollisesti vielä arvioitava itse takaisinsaantihakemukselle asetettavia vaatimuksia. Hakemuksen perusteeksi tulisi esittää seikkoja, jotka olisivat estäneet yksipuolisen tuomion antamisen. Yksipuolisia tuomioita annetaan usein oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 13 §:n 1 momentin 1 kohdan nojalla siksi, että vastaaja on jättänyt vastaamatta kanteeseen. Lyhyesti sanottuna näissä tapauksissa vastaajan takaisinsaantihakemuksessa tulisi yleensä esittää vähintään sellaiset perusteet, että jos ne olisi esitetty ensiprosessissa määräajassa, tuomioistuin ei olisi antanut yksipuolista tuomiota oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 13 §:n 1 momentin 1 kohdan sijasta myöskään mainitun pykälän 2 kohdan nojalla, koska esitetyillä perusteilla ei ole selvästi ole vaikutusta asian ratkaisemiseen. Hovioikeuskäytännössä on annettu useita ratkaisuja OK 5 luvun 13 §:n soveltamiskynnyksestä. Käytännön perusteella on havaittavissa myös eroja suhtautumisessa oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 6 §:n 2 momentin soveltamisesta takaisinsaantihakemuksiin, eli voidaanko hakemus, ja jos voidaan niin missä olosuhteissa, hylätä ilmeisen perusteettomana. Näitä teemoja käsitellään yksityiskohtaisemmin artikkelissa.

Lopuksi takaisinsaantimenettelyn erottavat normaalista ”nollasta” alkavasta käräjäoikeusprosessista mahdolliset ensiprosessin aiheuttamat prekluusiot (OK 12:17) ja se, että takaisinsaannissa annettava ratkaisu on muotoilultaan kannanotto yksipuolisen tuomioon pysyvyyteen, jossa se joko kokonaan tai osittain pysytetään taikka kumotaan. Mielenkiintoinen kysymys on vielä takaisinsaantimenettelyn suhde muutoksenhakumenettelyissä noudatettavaan reformatio in pejus -kieltoon. Ennen vuoden 1993 lainmuutosta oikeuskirjallisuudessa esitettiin näkemys, että yksipuoliseen tuomioon tyytynyt kantaja ei voisi enää takaisinsaantimenettelyssä esittää uusia vaatimuksia reformatio in pejus -kiellon vuoksi. Ainakin yhdessä vuonna 2012 annetussa hovioikeustason ratkaisussa tästä kannasta on poikettu ja kantajan katsottiin voineen esittää uusia vaatimuksia takaisinsaantiprosessissa.

Samuli Kulmala
OTM, VT, ma. käräjätuomari

Koko artikkeli Edilexin Lakikirjastossa

Vierashuonekirjoitukset eivät ole Edilex-toimituksen kannanottoja asioihin.


Kirjoita Edilexiin

Toimittaja: Jukka Savolainen, Edilex-toimitus (jukka.savolainen@edita.fi)

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.