Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

15.1.2021 11.30 Hallinto-oikeus: Vankilan vartijalle voitiin antaa kirjallinen varoitus - haittakorvausten maksamista koskeva vaatimus jätettiin tutkimatta

Hallinto-oikeus: Vankilan vartijalle voitiin antaa kirjallinen varoitus - haittakorvausten maksamista koskeva vaatimus jätettiin tutkimatta

HAO totesi mm., että vartijan asema vankilaympäristössä ja vartijan virkatehtävien luonne huomioon ottaen vartijalta voidaan edellyttää korostetun asiallista käyttäytymistä erityisesti tilanteissa, joissa vankien on mahdollista kuulla käydyt keskustelut. Itsensä nimittäminen turvallisuusriskiksi vankilan radiopuhelinliikenteessä ei ollut vanginvartijalta edellytettyä asiallista käytöstä. Myöskään henkilökunnan sisäisistä ristiriidoista puhuminen siten, että vangit saivat näitä seikkoja tietoonsa, ei ollut asiallista. Valittaja oli näin ollen katsottava käyttäytyneen tavalla, joka ei vastannut hänen asemansa ja tehtäviensä mukaisia vaatimuksia ja toimineen näin vastoin virkavelvollisuuksiaan. Työnantajalla ei ollut ollut kirjallista varoitusta lievempää keinoa puuttua valittajan toimintaan. Työnantajalla oli siten ollut myös asiaa kokonaisuutena arvioiden perusteet antaa valittajalle virkamieslain 24 §:ssä tarkoitettu kirjallinen varoitus. Asiassa ei ollut ilmennyt, että päätös olisi perustunut epäasiallisiin syihin, kuten valittajan AVI:lle tekemään ilmoitukseen. HAO ei voinut varoituksen antamista koskevan valitusasian yhteydessä tutkia vaatimusta saamatta jääneiden haittakorvausten maksamisesta. (Ei lainvoim. 15.1.2021)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.