Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Verotus

14.1.2021 14.30 Päivitetty ohje: Opiskelijan ja harjoittelijan verotus kansainvälisissä tilanteissa

Päivitetty ohje: Opiskelijan ja harjoittelijan verotus kansainvälisissä tilanteissa

Verohallinnon ohjeessa käsitellään sekä ulkomailta Suomeen tulevan että Suomesta ulkomaille lähtevän opiskelijan ja harjoittelijan ansiotulojen verotusta. Lisäksi ohjeessa kerrotaan verosopimusten vaikutuksesta verotukseen ja kaksinkertaisen verotuksen poistamisesta. Ohjetta on päivitetty siten, että siitä on poistettu vanhoja verosopimusmuutoksia ja tekstiä on joiltain osin tarkennettu. Ohjeesta on lisäksi poistettu opettajia ja tutkijoita käsittelevä luku, sillä heidän verotuksestaan on kerrottu Verohallinnon ohjeessa Korkeakoulussa työskentelevien henkilöiden verotus kansainvälisissä tilanteissa. Myös ohjeen lukua 5.2 (Kaksinkertaisen verotuksen poistaminen) on lyhennetty, koska aiheesta kerrotaan tarkemmin erillisessä ohjeessa Kansainvälisen kaksinkertaisen verotuksen poistaminen. Ohje on voimassa 1. tammikuuta 2021 lukien toistaiseksi.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.