Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

14.1.2021 11.00 (päivitetty 14.46) Hovioikeus: Useiden oppilaiden päättöarvosanoja muuttaneen rehtorin menettelyä ei ollut pidettävä kokonaisuutena arvostellen vähäisenä - syyllistyi virkavelvollisuuden rikkomiseen mutta jätettiin rangaistukseen tuomitsematta

Hovioikeus: Useiden oppilaiden päättöarvosanoja muuttaneen rehtorin menettelyä ei ollut pidettävä kokonaisuutena arvostellen vähäisenä - syyllistyi virkavelvollisuuden rikkomiseen mutta jätettiin rangaistukseen tuomitsematta

Toisin kuin syytteen hylännyt käräjäoikeus, HO katsoi rehtorin syyllistyneen siihen tekoon, josta syyttäjä oli hänelle vaatinut rangaistusta kuitenkin siten, että hän oli syytteessä kuvatulla menettelyllään muuttanut ainakin 16 oppilaan päättöarvosanaa. Rehtori ei ollut toiminut asiassa pelkästään oman arvionsa varassa, vaan arvosanojen muuttamiseen oli KO:n toteamin tavoin vaikuttanut myös koulun muun henkilökunnan huoli asiaan liittyvien oppilaiden arvostelun asianmukaisuudesta. Rehtorin oli selvitetty olleen saamansa palautteen vuoksi perustellusti siinä käsityksessä, että tiettyjen oppilaiden arvosanat eivät olleet vastanneet oppilaiden opintomenestystä. Hän oli lain vastaisella toiminnallaan kokenut saattavansa oppilaat yhdenvertaiseen asemaan, eikä hänen ollut selvitetty tavoitelleen itselleen tai muille henkilöille perusteetonta etua. Mainitut seikat vähensivvät selvästi rehtorin syyllisyyttä. Rehtori oli saanut menettelystään työnantajaltaan kirjallisen varoituksen. Lisäksi rikoksen tekemisestä (23.5. - 30.5.2016) oli kulunut jo varsin pitkä aika. Mainituilla perusteilla HO jätti rehtorin rangaistukseen tuomitsematta. (Vailla lainvoimaa 14.1.2021)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.