Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Rikos- ja prosessioikeus, Julkisoikeus

13.1.2021 10.55 Hovioikeus: Edellytyksiä syyteoikeuden vanhentumisajan jatkamiseen kunnianloukkausasiassa ei ollut – aikaa ei voida jatkaa pelkästään esitutkinnan keston ja syyttäjän esitutkinnan rajoittamispäätöksen tekoajankohdan perusteella

Hovioikeus: Edellytyksiä syyteoikeuden vanhentumisajan jatkamiseen kunnianloukkausasiassa ei ollut – aikaa ei voida jatkaa pelkästään esitutkinnan keston ja syyttäjän esitutkinnan rajoittamispäätöksen tekoajankohdan perusteella

Rikoslain 8 luvun 4 §:n 1 kohdassa mainittu peruste syyteoikeuden vanhentumisajan jatkamiselle soveltuu vain, kun tutkintaviranomaisen omat selvitykset, hankittavat asiantuntijalausunnot tai muut vastaavat toimet ovat erityisiä ja aikaa vieviä toimenpiteitä. Käsiteltävänä olevassa asiassa epäillyn rikoksen esitutkinnan ei ole selvitetty vaativan erityisiä, aikaa vieviä tutkintatoimenpiteitä. Koska valtakunnansyyttäjän arvio poliisin ja syyttäjän toiminnan väitetystä virheellisyydestä ei ole tutkintaviranomaisen oma tutkintatoimenpide, rikoslain 8 luvun 4 §:n 1 kohdan edellytykset syyteoikeuden vanhentumisajan jatkamiselle eivät täyttyneet myöskään valtakunnansyyttäjän mahdollisten toimenpiteiden vuoksi. Syyteoikeuden vanhentumisaikaa ei voida jatkaa pelkästään esitutkinnan keston ja syyttäjän esitutkinnan rajoittamispäätöksen tekoajankohdan perusteella. (Vailla lainvoimaa 13.1.2020)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.