Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Rikos- ja prosessioikeus

4.1.2021 12.00 Hovioikeus: Alastonkuvien julkaiseminen oli törkeä yksityiselämää loukkaavaa tiedon levittämistä

Hovioikeus muun muassa luki T:n syyksi törkeän kunnianloukkauksen seuraavasti: T oli 4.11.2016-24.1.2016 Kurikassa esittänyt asianomistaja A:sta valheellisia tietoja tai vihjauksia siten, että teko oli omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä A:lle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, sekä muullakin tavalla halventanut A:ta. T oli syyllistynyt törkeään yksityiselämää loukkaavaan tiedon levittämiseen seuraavasti: T oli 19.12.2016-3.4.2017 Kurikassa oikeudettomasti joukkotiedotusvälineitä käyttämällä tai muuten toimittamalla lukuisten ihmisten saataville esittänyt A:n yksityiselämästä tiedon, vihjauksen tai kuvan laittamalla/lataamalla Omakuva.com-nimiselle internetsivustolle asianomistaja A:sta alastonkuvia, missä ne ovat olleet yleisesti saatavissa/nähtävissä. Teolla oli aiheutettu suurta kärsimystä ja tekoa oli pidettävä myös kokonaisuutena arvostellen törkeänä. (Vailla lainvoimaa 4.1.2020)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.