Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Rikos- ja prosessioikeus

18.12.2020 12.45 Hovioikeus arvioi asianajajien valvontalautakunnan käsittelyratkaisun oikeellisuutta

Hovioikeus arvioi asianajajien valvontalautakunnan käsittelyratkaisun oikeellisuutta

Asianajajan valituksen johdosta hovioikeudessa oli kysymys vain siitä, sisältääkö ja miltä osin hänen valvonta-asiassa valvontalautakunnalle 11.11.2019 toimittamansa kirjallinen vastaus kanteluun salassa pidettäviä tietoja. Hovioikeus katsoi, että valvontalautakunta oli käsittelyratkaisustaan ilmenevillä perusteilla ja siinä mainittujen oikeusohjeiden nojalla voinut harkintavaltansa puitteissa katsoa A:n valvontalautakunnalle 11.11.2019 toimittaman vastauksen sisältävän osittain asianajosalaisuuden piiriin kuuluvia tietoja. Asiassa saadun selvityksen mukaan valvontalautakunnan käsittelyratkaisu oli toimitettu valvontalautakunnasta tiedoksi kantelijoille. Kantelijoiden lausuman mukaan siitä ilmenevät A:n syntymävuosi ja Asianajajaliiton jäsenyyden alkamisvuosi olivat tulleet heidän tietoonsa jo aikaisemmin muissa yhteyksissä. Asianajajaliiton hallituksen lausunnon mukaan valvontalautakunta oli ilmoittanut muuttaneensa tältä osin menettelyään. Hovioikeus katsoi, että aihetta valvontalautakunnan ratkaisun muuttamiseen valituksen johdosta ei myöskään tältä osin ollut. Valvontalautakunnan käsittelyratkaisua ei voitu pitää ilmeisen virheellisenä tai kohtuuttomana. A:ta oli kuultu valvontalautakunnan käsittelyssä ja ihmis- ja perusoikeuksien asettamat vaatimukset olivat muutoinkin täyttyneet kysymyksessä olevan valvonta-asian käsittelyssä. Aihetta valvontalautakunnan ratkaisun muuttamiseen ei siten ollut. (Vailla lainvoimaa 18.12.2020)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.