Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Verotus

10.12.2020 10.56 (päivitetty 6.9.2021 9.28) Keskusverolautakunta: Kun testamentin nojalla saatujen yhdysvaltalaisten pörssiyhtiöiden osakkeille ei ollut vahvistettu arvoa, osakkeiden hankintamenona voitiin hakijan verotuksessa vähentää hankintameno-olettama

Keskusverolautakunta: Kun testamentin nojalla saatujen yhdysvaltalaisten pörssiyhtiöiden osakkeille ei ollut vahvistettu arvoa, osakkeiden hankintamenona voitiin hakijan verotuksessa vähentää hankintameno-olettama

Hakemuksen mukaan hakija oli saanut testamentilla yhdysvaltalaisten pörssiyhtiöiden osakkeita. Hakija oli tehnyt perintöosuudestaan Verohallinnolle perintöveroilmoituksen, jossa hakija oli ilmoittanut kyseisen omaisuuden arvoksi 683 827,21 euroa. Verohallinnon perintöveropäätöksessä hakijan saaman perintöosuuden käyväksi arvoksi oli katsottu 0,00 euroa. Päätöksen perustelujen mukaan Yhdysvalloissa sijainneesta perittävästä varallisuudesta ei tullut Suomessa perintöveroa maksettavaksi, koska perinnönjättäjä oli kuolinhetkellään Yhdysvaltojen kansalainen tai hänellä oli kotipaikka Yhdysvalloissa. Kun otettiin huomioon TVL 47 §:n 1 momentin sanamuoto, KVL katsoi, että lainkohdassa tarkoitetuksi perintö- ja lahjaverotuksessa käytetyksi verotusarvoarvoksi voitiin hyväksyä vain sellainen arvo, joka oli veroviranomaisen vahvistama. Kun hakemuksessa kuvatuissa olosuhteissa kyseessä olleille osakkeille ei ollut vahvistettu mainitussa lainkohdassa tarkoitettua arvoa, voitiin hakijan verotuksessa osakkeiden hankintamenona vähentää TVL 46 §:n 1 momentissa tarkoitettu hankintameno-olettama. Ennakkoratkaisu verovuosille 2020-2021. (Huom! KHO on kumonnut päätöksen 6.9.2021, ks. KHO:2021:120)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.