Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Yritystoiminta

8.12.2020 9.24 KKO: Säätiön hallituksen jäsenen huolellisuusvelvollisuuteen kuuluu osallistua hallituksen työskentelyyn – PRH:n tulee kuitenkin ennen jäsenen erottamista puuttua poissaoloihin

KKO: Säätiön hallituksen jäsenen huolellisuusvelvollisuuteen kuuluu osallistua hallituksen työskentelyyn – PRH:n tulee kuitenkin ennen jäsenen erottamista puuttua poissaoloihin

Patentti- ja rekisterihallitus vaati, että säätiön hallituksen jäsenet A ja B erotetaan hallituksen jäsenen toimesta sillä perusteella, että he olivat yli kahden vuoden aikana olleet toistuvasti poissa säätiön hallituksen kokouksista. Patentti- ja rekisterihallitus ei ollut ennen erottamishakemuksen tekemistä ollut poissaoloihin liittyen yhteydessä A:han tai B:hen.
Korkein oikeus katsoi, että säätiön hallituksen jäsenen huolellisuusvelvollisuuteen kuuluu osallistua hallituksen työskentelyyn ja että toistuvia perusteettomia poissaoloja hallituksen kokouksista voidaan siten pitää jatkuvana, säätiölain 14 luvun 10 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla säätiölain vastaisena toimintana.
A:n erottaminen hallituksen jäsenen toimesta ei kuitenkaan ollut säätiölain vastaisen toiminnan korjaamiseksi tarpeellinen ja oikeasuhtainen toimenpide, sillä Patentti- ja rekisterihallitus ei ollut pyrkinyt ensin lievemmillä keinoilla puuttumaan A:n poissaoloihin ja A oli lisäksi korjannut menettelynsä osallistumalla hallituksen kokouksiin siitä lähtien, kun hän oli tullut tietoiseksi Patentti- ja rekisterihallituksen aikomuksesta hakea hänen erottamistaan poissaolojen takia. B, joka ei ollut vastaavasti korjannut menettelyään, erotettiin hallituksen jäsenen toimesta.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.