Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Siviilioikeus, Julkisoikeus

7.12.2020 8.55 Hallinto-oikeus: Kaupunginhallituksen päätös etuosto-oikeuden käyttämisestä ei ollut lainvastainen

Hallinto-oikeus: Kaupunginhallituksen päätös etuosto-oikeuden käyttämisestä ei ollut lainvastainen

Kiinteistön ostaneille valittajille oli kaupungin viranhaltijan kanssa käydyissä keskusteluissa muodostunut käsitys siitä, että he saavat luvan rakentaa kiinteistölle. Kaupunki puolestaan oli kiistänyt luvanneensa valittajille rakentamisen mahdollistavaa suunnittelutarveratkaisua ja todennut, että valittajille oli annettu sama ohjeistus kuin maanomistajalle ja muille kiinteistöstä kiinnostuneille. Hallinto-oikeus katsoi, että viranhaltijan mahdollisesti esittämät myönteiset näkemykset tai lupauksetkaan etuoston kohteena olevan kiinteistön rakentamismahdollisuuksista eivät saaneet aikaan sellaista oikeudellisesti perusteltua odotusta, johon voitaisiin luottamuksensuojaperiaatteen nojalla vedota nyt kysymyksessä olevan etuosto-oikeuden edellytyksiä arvioitaessa. Sillä seikalla, että kaupunki ei ollut aiemmin ostanut nyt etuoston kohteena olevaa kiinteistöä, vaikka sitä oli kaupungille tarjottu, ei ollut merkitystä asiassa. Kaupunginhallituksen päätös ei ollut valituksessa esitetyillä perusteilla lainvastainen. (Vailla lainvoimaa 7.12.2020)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.