Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Työ- ja sosiaalioikeus

2.11.2020 13.54 Työnantajalle 1 000 euron yhteisösakko työturvallisuusmääräysten rikkomisesta räystäslautojen vaihtotyössä

Työnantajalle 1 000 euron yhteisösakko työturvallisuusmääräysten rikkomisesta räystäslautojen vaihtotyössä

Työtapaturmassa loukkaantunut työntekijä oli yhdessä työparin kanssa vaihtamassa räystäslautoja. He olivat käyttäneet työtasonaan lautanippua ja kulkivat työtasolle nojatikkailla. Loukkaantunut kirvesmies astui nojatikkaita kiivetessään ilmeisesti puolien väliin ja kaatui.  KO totesi, että asiassa oli perusteet yhteisösakon tuomitsemiselle, sillä yhtiön toiminnassa ei ollut noudatettu vaadittavaa huolellisuutta ja varovaisuutta rikoksen ehkäisemiseksi. KO katsoi näytetyksi, ettei työnantaja ollut arvioinut vaaroja tai ainakaan kertonut näistä työntekijöille, eikä työnantaja ollut edellyttänyt, että työssä käytetään oikeita työvälineitä. Työnantaja ei KO:n mukaan ollut ohjeistanut ja valvonut työtä, eikä ollut puuttunut havaitsemiinsa puutteisiin nojatikkaiden käytössä. (Vailla lainvoimaa 2.11.2020)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.