Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Verotus, Rikos- ja prosessioikeus

30.10.2020 11.12 Sveitsiläiseltä pankkitililtä saadut pääomatulot ilmoittamatta jättänyt ei syyllistynyt törkeään veropetokseen - tahallisuus oli jäänyt näyttämättä

Sveitsiläiseltä pankkitililtä saadut pääomatulot ilmoittamatta jättänyt ei syyllistynyt törkeään veropetokseen - tahallisuus oli jäänyt näyttämättä

Asiassa oli riidatonta, että isoäitinsä kuoleman jälkeen sveitsiläisen säätiön edunsaajaksi tullut vastaaja oli jättänyt verovuosina 2009–2013 henkilökohtaisissa veroilmoituksissaan ilmoittamatta sveitsiläisessä UBS-pankissa olleelta tililtä saadut pääomatulot ja että tämä oli vaikuttanut hänelle määrättyihin veroihin. Syyttäjän rangaistusvaatimus törkeästä veropetoksesta perustui siihen, että vastaaja oli tahallaan veronvälttämistarkoituksessa jättänyt ilmoittamatta Suomessa kysymyksessä olevalle pankkitilille tulleet pääomatulot. HO katsoi jääneen näyttämättä, että vastaaja olisi tahallisuuden edellyttämällä tavalla pitänyt vähintäänkin varsin todennäköisenä, että hän olisi ollut velvollinen ilmoittamaan kysymyksessä olevat pääomatulot henkilökohtaisessa verotuksessaan ja että veroilmoitukset olisi tältä osin jätetty antamatta nimenomaisesti veronvälttämistarkoituksessa. Siten HO hyväksyi KO:n johtopäätöksen siitä, että asiassa ei ole tullut esiin mitään sellaista, joka olisi osoittanut vastaajan tahallaan salanneen verottajalta tietoja. Koska tunnusmerkistössä edellytetty tahallisuus oli jäänyt näyttämättä, syyte törkeästä veropetoksesta oli tullut hylätä. (Vailla lainvoimaa 30.10.2020)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.