Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Työ- ja sosiaalioikeus

21.10.2020 16.00 Hovioikeuden tuomio viikkolevon korvaamisesta

Hovioikeuden tuomio viikkolevon korvaamisesta

Riidatonta oli, etteivät valittajat olleet saaneet viikolla 46 vähintään 24 tunnin keskeytymätöntä viikkolepoa. Toisaalta riidatonta oli, että yhtiö oli korvannut valittajille saamatta jääneen viikkolevon siltä osin, kun kunkin valittajan pisin viikolla 46 saama lepoaika oli alittanut 24 tuntia. HO:ssa oli kysymys siitä, oliko valittajilla oikeus mainittua suurempiin korvauksiin. HO katsoi KO:n tavoin, että työnantaja voi vapaasti päättää viikkolevon antamisesta keskimääräisenä ja että viikkolepona voidaan pitää mitä tahansa käytännössä toteutunutta vapaa-aikaa työntekijän omasta tai lapsen sairaudesta johtuvaa poissaoloa lukuun ottamatta. Kanne oli näin ollen hylättävä, koska yhtiö oli jo asianmukaisesti korvannut saamatta jääneen viikkolevon valittajille. HO:n esittelijä olisi kumonnut KO:n tuomion ja velvoittanut yhtiön suorittamaan valittajille korvausta saamatta jääneestä viikkolevosta. (Vailla lainvoimaa 21.10.2020)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.