Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Työ- ja sosiaalioikeus, Julkisoikeus

21.10.2020 13.00 Hallinto-oikeus hylkäsi opettajan palkan takaisinperinnästä tehdyn valituksen

Hallinto-oikeus hylkäsi opettajan palkan takaisinperinnästä tehdyn valituksen

Päätös periä takaisin palkka, vuosisidonnainen lisä ja ylityökorvaukset, joihin valittajalla ei olisi kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen määräysten mukaan ollut oikeutta, ei ollut hallintolain 6 §:stä ilmenevän luottamuksensuojaperiaatteen vastainen. Takaisinperintää ei ollut valittajan olosuhteissa myöskään pidettävä viranhaltijalain 56 §:n 3 momentissa tarkoitetulla tavalla kohtuuttomana ottaen huomioon, että hänelle oli ilman, että hän olisi ollut siihen oikeutettu, maksettu usean vuoden ajalta ylemmän hinnoittelutunnuksen mukaista palkkaa, vuosisidonnaista lisää ja ylituntipalkkiota. Henkilöstöjaosto oli voinut olla kohtuullistamatta takaisinperittävää määrää ja kaupunginhallitus oli voinut hylätä valittajan oikaisuvaatimuksen. Valittajan HAO:ssa esittämät seikat eivät antaneet aihetta arvioida asiaa toisin. Kunnallisvalitusta ei voi tehdä tarkoituksenmukaisuusperusteella. (Ei lainvoim. 21.10.2020)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.